keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Täydellisiä wake-siteitä metsästämässä

BLOGI

Suihkulautailu vaatii ensisijaisesti pelotonta suhtautumista veteen sekä terveen ihmisen peruskunnon, mutta myös tasapainoa ja koordinaatiokykyä. Lihasvoimaa ja rohkeutta peräänkuulutetaan enenevässä määrin vasta kierrosten ja lentokorkeuden kasvaessa.

Jämäkkä tatsi lautaan onkin ehdoton ja tukeva ote laudasta vaatii tukevat siteet. Aloittelija pärjää operaattoreiden avokärkisillä universal size -siteillä mainiosti, mutta pidempään harrastava kaipaa jo jalkoihinsa täydellistä istuvuutta.

Siteen valintaan vaikuttaa moni seikka. Itselleni ratkaisevimmassa asemassa siteitä etsiessä oli varren korkeus ja siteen jämäkkyys - tai itse asiassa löysyys: entisenä "jumppakanana" ja ballerinana tasapainonhallintani on niin voimakkaasti säären alaosassa, että myös suihkulaudan päällä taiteilu on itselleni helpompaa kun pääsen käyttämään tuttuja lihaksia. Lisäksi halusin umpikärkiset siteet, koska olen niin ikään tottunut tasapainottelemaan myös varpaitani hyödyntäen.

Täydelliset säädöt kertalaakista (kuvien Flyboard® Pro -suihkulauta lainassa Flyboard Helsingiltä)
Jalkojen alla lauta näyttää suht pieneltä, mutta 174-senttisenkin kainalossa melkoiselta mötköltä, heh!
Umpikärkisten siteiden etuna on myös niiden tuoma suoja varpaille ja jalkaterälle. Esimerkiksi volttitreeniä aloittaessa on letkuun törmääminen mahdollista: umpikärkisen siteen sisällä varpaat ovat suojassa törmäilyiltä eikä treeniin tule tarpeettomia taukopäiviä varpaita parannellessa.

Slalomia testivedolla.
Oma sidemetsästykseni osui nappiin kertalaakista. Toki olisin mieluusti valinnut aivan käsittämättömät karkit Liquid Forcen Melissat, mutta valitettavan leveä jalkateräni ei niissä viihtynyt. Vaan eipä ollut hätää sekunnin puolikastakaan, Jujukkaalla kun oli varastossa aivan täydelliset Liquid Force Team Pro -siteet.

Lisäksi onnistuin ensimmäisellä testikierroksella asettamaan siteet aivan täydelliseen kohtaan laudalla ja meno oli juuri sellaista kuin olin uneksinutkin: mistään ei puristanut, mikään ei hiertänyt, nilkka liikkui tarpeeksi ja menoon sai tuntuman koko jalkaterän mitalta.

Testivedon fiilikset voit lukea asenteesta.

Sanoinko jo: täydellistä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti